Perjantai 29.3.
Moikka!
Päivä alkoi klo 14:00 kuopion keskustan torin alla jonne on avattu paikka nimeltä kohtaamo. Joka toinen perjantai siellä pidetään pop up nuokkaria klo. 15-21. Kävimme viemässä tavarat ja pelit kohtaamolle ja lähdimme Rebekan kanssa kauppaan ostamaan tarjottavia.


Aluksi saimme odotella porukkaa Rebekan kanssa kaksin, mutta saimme kaksi humak:lla opiskelevaa yhteisöpedagogia seuraksemme. Pelailimme ja tutustuimme toisiimme, päivän mittaa nuoria alkoi saapumaan ja heitä kävi päivän aikana noin 30 henkeä.

Päivän aikana tutustuin myös kahteen etsivään ja sovimme heidän kanssaan tapaamisen maanantaille. Nuorten käytös tuotti vähän haasteita ja jouduin välillä siihen puuttumaan, mutta pääsääntöisesti hyvin. Illalla kävi myös nuori joka käy todella usein Monarilla ja on tulossa ensi viikoksi tettiin.

Klo.20:00 päätimme laittaa tavarat kasaan ja lähteä kun porukkaa ei kuulunut viimeiseen kahteen tuntiin.
- Katri